suohiisi

VOI ETTÄ!!!!!! mää tossa kattelin Meidän Juliuksesta kuvattuja videopätkiä <3 VOI ETTÄ!!!! Ihanaa, ku on mahdollisuus häntä kuvata, ja tallettaa sillä tapaa hyvää muistomateriaalia!!!

Mä kattelin kuvauksia tosi liikuttuneena ja ah niin rakastuneena!!! Miten sitä voikaan rakastaa jotain noin älyttömästi!!!???? Ja voi miten PALJON ME ON SAATU!!!!!!! Miten mä voin pyytää yhtään enempää, ku me on saatu jo maailman eniteneniten E-NI-TEN!!!???

Miten muhun on voinu iskeä vauvakuume, ku mullahan on jo maailman ihanin oma vauva!!! Miten mä oon voinu alkaa kuumeileen, ku mulla on tollanen ihan oma kuume tossa kokoajan lähettyvillä!!??? Miten multa riittäis muka rakkautta useammalle, kun tuota yhtä Omaa Pientä rakastan jo maailman eniteneniten E-NI-TEN!!!????

Ja mitä noista videoista!!!! Ku mä voin katsella häntä, Meidän Juliusta, ihan livenä kokoajan!!!!???? Ja ihan yhtä liikuttunut mä olen ihan livekuvastakin!!!! Voi kuinka monta kertaa päivässä mä pysähdynkään nielemään ja sillee jännästi sisäisesti nauramaan maailman onnellisimpana!!! Voi kuinka monta kertaa päivässä hän saakaan mut hytkymään maailman onnellisimpana!!!!!! Voi kuinka monta ylpeydentunteenhetkeä mä päivittäin saankaan kokea hänen toimiaan seuratessani!!!!!

Mutta kuinka monta kertaa päivässä mä koenkaan piston sydämessäni, kun en aina ehdikään olla 100%:sesti vain Meidän Juliusta varten =( Liian monta kertaa mä joudun hälle sanomaan, että "Menepäs rakas katsomaan sun traktoria, ni äiti tekee sitä tätä ja tota" ja Meidän Julius menee <3 Hän tietää, että äidin on vain pakko välillä tehdä muutakin kuin vain olla hänen kanssaan. Äiti joutuu välillä syömään itsekin, tekemään (vähän =P) kotitöitä, auttamaan/pukemaan/syöttämään/lohduttamaan/yms hoitolapsia. Mutta vaikka välillä on otettava aikaa itelleen ja hoitolapsilleen (ja joskus jopa ystävilleen), ni se ei vähääkään vähennä Meidän Juliuksen roolia mun elämässäni. Hetken kun on jotain muuta varten, nii sitte on taas tosi isolla sydämellä Pojan kanssa =) Mutta kyllähän se äitiin sattuu, kun Pieni seisoo vieressä ja repii housunlahkeesta. ONNEKSI!!!! ONNEKSI!!!! _ONNEKSI!!!_ hän on vielä niiiin pienikokoinen, että tuollaisina hetkinä hänet on helppo napata syliin, ja hoitaa muut hommat yhdellä kädellä =) Vaikka liian paljon on hetkiä, että en vain pysty ottamaan häntä hommaan mukaan. nooh, toisaalta, sehän vain valmentaa Nurmilintua itsenäisyyteen - mut ei vielä ois tarve sellaseen koulutukseen!!!

Luojan Kiitos mä siis voin tehdä työtäni nyt kotona, oman poikani kanssa!!!! Musta ei ikimaailmassa olisi vielä omaanomaantyöhöni palaamaan!!! ONNEKSI ON HOITOVAPAUSOIKEUS!!!!!!!!!!!! ja onneksi on mahdollisuus tehdä kotona tätä lastenhoitotyötä!!!! Tässä me saahaan ees vähän lisää rahaa elämiseen! Tässä mä saan olla Meidän Lapsen kanssa kotona ja seurata hänen kehitystään ja eloaan! Voin olla läsnä Oman Lapseni lapsuudessa! Voin olla hänen tukenaan juuri silloin, kun hän Äitiään tarvitsee! Ja mikä parasta! Meidän Juliuskin saa tästä työstä mielestäni paljon!! Vaikka hän nyt äitinsä huomion joutuukin jakamaan vieraitten lasten kanssa, niin ainakin hänellä on jo nyt lapsiseuraa =) hän oppii sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja jo nyt =) Ja seki on muuten hyvä juttu, että tän työn myötä meidän päivissä on selkeät rutiinit ja aikataulut!!! Ilman tätä työtä, me elettäis pojan kans iha pellossa =) meillä ois varmasti täysin aikatauluttamaton unirytmi, ruokarytmi ja ihan liikaa ois yökkäripäiviä!!! (äitillä ainaki)

Ja mitä äiti tästä työstä kostuu, noin niinku ihmisenä ja äitinä =P No ainaki sen, että hoitolasten myötä näen käytännössä, että minkälaisia lapset voivatkaan olla minkäkin ikäisenä =) Mullakin tällä hetkellä on kivasti iät 1,2,3 ja 4 edustettuna =) Voin todeta joka päivä, että enää vuosi kaks tai kolme, ni Meidänkin Julius ehkä on jo noin ja noin taitava ja hoksaavainen ja seurustelevainen ja kaikkee =) Toki tiedän, että kaikki kehittyy yksilöllisesti, mutta jonkinlaista osviittaa tollaisilla ikäedustuksilla saan =)

JA VOI LUOJA OLENKIN KIITOLLINEN TÄSTÄ KAIKESTA!!!!!! MAAILMAN KIITOLLISIN OMASTA POJASTA!!!!!! JA TODELLA KIITOLLINEN, ETTÄ VOIN TEHDÄ TÄTÄ TYÖTÄ-TÄSSÄ MILJÖÖSSÄ!!!!

Ja ku näitä tällaisia asioita nyt olen tässä päivien kuluessa funtsinu, ni oon tullu siihe tulokseen, että paskat mulla mikään vauvakuume ole =P Muhun on iskeny paniikki siitä, että Meidän Lapsi kehittyy ja kasvaa niin nopeaa, että joka päivä "menetetään" joku vauva-asia ja saahaan tilalle taapero-asia - ja niitä vauva-asioita kun ei saa enää takas (paitti joitain tietysti sitte, ku iskee vauvatusvaihe päälle -kuten joistain hoitolapsista olen välillä saanut huomata)

Olen myös PALJON ikävöinyt konkreettista raskaanaoloa, sillä mähän en omasta raskausajastani uskaltanu nauttia -enkä sitten oikeen ees kyennykään, ku olin colitis ulcerosani kanssa niin heikossa kunnossa. raskauteni jäi aika lailla taka-alalle kaikkien pelkojen ja fyysisten muitten ongelmien takia =( Kyllähän mä siitä nautinkin, mutta täysin en siihen kyenny =(

Ja ympärillä vellovat vauvauutiset on tuonu ne vauva-asiat taas niin lähelle, että on ollu vähä vaikea niitä käsitellä. On tullut jonkinlainen kaipuu sitä koko (raastavaa) vauvanyrittämisrumbaa kohtaan (sairasta sellaista kaivata) Nii ja en ees siis kaipaa sitä yrittämistä, vaan ku tässä tarkemmin ajattelee, ni ku tiedän, että meidän yrittäminen tulisi olemaan pelkkää lapsettomuushoitoyrittämistä, ni kadehdin tässä nyt vain sitä, että niin moni pystyy tosissaan vaan noin niinku luomuna yrittää sitä raskautumista. Meillä ei oo sellasesta mitään toivoa, ni sellasella yrittämisellä ei arkeen paljon sitä jännistystä tuoda.

Ja olenpa kade siitäkin, että monilla lapsettomuushoitoyrittäjillä ei ole välttämättä mitään esteitä sille, etteikö vois het vaikka seuraavasta kierrosta alkaa se oma hoitoyrittämisensä. Meillä kun on esteenä meitsin biologinen lääkitys. Sitte tulee hidasteeks julkisen terveydenhuollon lakisääteisyys (hoitojonot, hoitotauot, 6kk säännöt, 3:n yrityksen raja, 2:n lapsen raja jne). Ja jos kolme kertaa ei onnistu, ni sit tulee esteeks raha, jota tarvittais rutkasti, jos lähtis yksityiselle puolelle jatkamaan hoitoja.

No mut ONNEKSI meillä on pakkasessa kaksi pientä rakasta huurunenää (Uljas ja Säde), ni sit ku lääkitys antaa myöden, ni päästään vähän oikomaan sitä hoitorumbaa.

Me on tehty väliaikapäätös, että kokeilemme PAS:t (eli pakastealkionsiirrot) ja sitte annetaan olla. MUTTA!! sen verran tunnen itteeni, että ku päästään taas siihe fiilikseen, että hoidoilla on mahdollisuus Meidän Juliukselle sisar saaha, ni voipi olla, että alkaa tekee kunnolla mieli Yrittämiseen, ja sitä myöden voitas vielä kokeilla oikeen kokonaista hoitorumbaa... Mutta tällähetkellä se ei siis ole ajankohtaista.

ja tosta PAS:sista me on päätetty niin, että annetaan lupa siirtää vain yksi alkio kerrallaan (jos he edes sulatuksesta selviävät, oon nimittäin varma, etteivät selviä) Sillä yhdellä alkiolla on parempi mahdollisuus kiinnittyä, kun kohdun ei tartte kahta kohtaa yrittää saaha pysyväks kiinnikkeeks.

Mutta kuten jo sanoin, ni en kyllä ees usko, että koskaan mihinkään PASiirtoon edes päästään. Ei Meidän Uljas ja Säde kuitenkaan jaksa pysyä hengissä rankasta sulatuksesta!!!

Nii ja siis ku eihän mulla siis olekaan varsinainen vauvakuume!!! Yks syy siihen, että niin erehdyin luulemaan, on se että oon vaan niin perikateellinen ihminen!!! Ympärillä taas satelee raskausuutisia, ja nehän johtaa siihen, että ajattelen että "MIKSI EI MEILLÄ!!??" ja iha vaan siis silkasta kateudesta!! yhtään sen enempää asiaa ajattelematta, on päähäni pälkähtäny ajatus, että "MÄKI HALUAN!!!" siis mäki haluan ku muutki saa!!!! Ja tieto siitä, että mä en sitä tuu tosta noin vaan saamaan, vaikka kuinka yrittäisin, ni tieto siitä tosiaan on nostanut halua aina vain voimakkaammaks. tässä siis taistelee kateen herättämä halu ja järjen sanelema halun säätely =/

mutta siis parin päivän asian syvempi sisäinen käsittely on johtanut siihen johtopäätökseen että: mulla ei ole varsinainen vauvakuume, vaan panikoin sitä, että tuo Meidän Vauva ei ole enää mikään vauva; ja kaikki ympärillä tapahtuvat vauva-asiat on nostattanu mun perikateellisen kateuspiirteen niin vahvaks, että määki haluun - vaikken kuitenkaan siis haluuhaluu, siis tottakai haluun mut en siis haluuhaluu =P Mikä ois ihanampaa, ku saaha Meidän Juliukselle sisarus, sillä hän on sen tuntuinen persoona, että hän tarvitsee ympärilleen "ikäistään" seuraa ja nauttii, kun saa touhuta muiden pienten kanssa. Ja oishan suurempi jälkipolvikatras ihana asia! Sisarukset on elämän rikkaus!

Mutta voinko haluta enempää ku olen jo saanut maailman eniteneniten E-NI-TEN!!!???